Neljäs
tapaaminen tutustutti meidät mm. kulttuurishokki- määritelmään.
Kulttuurishokkia ei koeta vain muuttaessa vieraaseen maahan, vaan voit ”kärsiä”
myös ns. kotiinpaluushokista ulkomailla vietetyn jakson jälkeen. Vaikka en
olekaan asunut ulkomailla, olen viettänyt useita viikkoja esimerkiksi
Thaimaassa matkaillen.
Edellisen
kerran Thaimaasta palatessa koin pienimuotoisen kulttuurishokin; Kiinnitin Suomeen
tullessa erityisesti huomioita suomalaisten kivikasvoisuuteen ja
piittaamattomuuteen julkisilla paikoilla. Thaimaassa lähestulkoon jokainen
vastaantulija väläyttää hymyn ja lasten kanssa saa todella paljon apua mm.
rattaiden nostamisessa rappusissa. Suomessa tällainen tuntemattomien
pyyteetön auttaminen on todella vähäistä, enkä itse koe luontaiseksi pyytää apua, jos sitä
ei minulle tarjota.
Toinen
asia, joka minua jaksaa aina mietityttää on ”tippauskulttuuri” ulkomailla. Tai
lähinnä se, miksi ulkomailla tipin jättäminen ravintolassa asioinnin päätteeksi
tuntuu suorastaan luontevalta? Suomessa ravintolakäynnin jälkeen en koskaan jätä
tippiä, vaikka saamani palvelu olisikin hyvää. Usein ajautuu toimimaan monissa
tilanteissa, niin kuin Suomessa on tapana. Mutta miksipä ei ryhtyisi
kapinalliseksi ja aloittaisi suomalaisen tippikulttuurin muutoksen omilla teoilla?
Vaikka oma aloitteeni ei näkyisikään muualla, kuin omassa kukkarossani, ei tekemättömät teot varsinkaan saa aikaan
muutosta.
Kurssin
alkaessa olin hyvin tietämätön siitä, mikä kurssin tavoite oikeastaan on? Vasta
kokoontumiskertojen jälkeen olen huomannut, että olen pohtinut paljon tunneilla
läpikäytyjä asioita ja huomannut muutamissa ennakkoajatuksissani jopa hienoista
muutosta. Omalla kohdallani Intercultural communication ei ole ollut vain oppimista
eri kulttuurien kommunikointitavoista, vaan myös oman kulttuurikasvatuksen
analysointia ja tiettyjen ajatusmallien uudelleen järjestämistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti